NEW AND IMPROVED

Mistäköhän sitä taas aloittaisi? Aloitetaan vaikka siitä, että mulle kuuluu ihan hyvää. Bloggerin avaus on ollut viimeisen kuukauden sisällä erittäin vaikeaa. Ensin oli niin paljon kiireitä etten vain yksinkertaisesti millään ehtinyt ja sen jälkeen on henkilökohtaisen elämän puolella tapahtunut isompia ja pienempiä asioita joiden takia olen halunnut ottaa aikaa itselleni ja miettiä ihan rauhassa asioita. Mutta nyt ollaan palattu takaisin ja kuten otsikkokin sanoo, parempana kuin koskaan. Tai ainakin kova on yritys ja toivon että se tulee näkymään myös blogin puolella positiivisesti.

Kuukausi on kulunut nopeasti ja mitään kovinkaan ihmeellistä en ole tehnyt. Juhannus kului mökillä ja muutaman kerran on tullut käytyä Tampereella. Ja ainiin! Tässä välissä on tullut myös tulokset opiskelupaikoista, mutta taidan kertoa tästä lisää omassa postauksessaan pian. Samoin muistakin suunnitelmista on tulossa postausta. Nyt kurkataan kuitenkin mun yhteen kesän lemppariasuista. Röyhelökesä 2017!

Olisi mukava lukea miten teidän kesä on mennyt? Kertokaa myös onko röyhelöt in vai out!



Paita - Zara // Farkut - Gina Tricot // Kengät - Adidas // Kello - Daniel Wellington





10 comments :

  1. Niin ihana asukokonaisuus! Varsinkin toi paita, täydellinen <3 Haluun samanlaisen :D

    millattt.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Milla!<3 Toi on kyllä ollut hyvä ostos!

      Delete
  2. Röyhelyt on osittain in ja osittain out :D se vähän riippuu, että kuinka paljon, ja kuinka ne yhdistää. Tässä sun asussa ja paidassa erittäin IN ! ♥

    www.hennam.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha! Totta, liika on liikaa myös röyhelöiden kanssa. Kiva kuulla että miellytti tämä asu sun silmää<3

      Delete
  3. Ihan älyttömän kiva asu! Oikeasti, upea yhdistelmä noi farkut ja toi paita<3

    ReplyDelete
  4. Aivan ihana asu! Rakastan kaikkia röyhelöpaitoja ja se sopiikin todella hyvin noihin farkkuihin ja kenkiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tykkään kanssa tästä asusta ihan hirveästi:)

      Delete
  5. Niin kiva asu!! Toi paita on niin superfreesi <3

    ReplyDelete