KUULUMISIA

Pitkästä aikaa täällä taas! Reilu viikko on tullut vietettyä Turussa kesätyöjuttujen takia ja vasta sunnuntaina lähden kotia kohti. Mun oli tarkoitus ottaa kamera mukaan, mutta niinhän siinä sitten kävi että se kamera on siellä kotona. No eipä sillä että kovin monessa kohdassa olisin ehtinyt kuvailemaan lukemisen ja juurikin noiden kesätyöjuttujen takia, mutta esimerkiksi viikonloppuna Ruissalossa kävelylenkillä olisi ollut kiva napata muutama kuva upeista maisemista. Teki niin paljon mieli tulla päivittelemään tänne, joten kokosin viimeaikaisista kännykkään kertyneistä kuvista kollaasia. Kännykän kuviin kertyy yleensä kuvia oikeastaan kaikesta mielenkiintoisesta (ja ei niin mielenkiintoisesta) mitä on tapahtunut.


Lukutunteja on kertynyt paljon ja hyvä niin! // Ruissalossa on niin ihana kävellä ja nauttia luonnosta. // Aamupalahetki ja lempparimukista teetä. // Hyvän treenin perään vielä tehokas vatsatreeni. // Ihana Mira tuli Oulusta käymään ja käytiin Ansarissa vaihtamassa kuulumisia. Samalla nautin mun yhtä lempparijuomista pitkään aikaan. // Kotiin kun pääsee niin heti vaihtuu farkut pois. // Erään aamun hemmotteluhetki. // Naistenpäiväruusu jota en osannut yhtään odottaa paremman puoliskon itse ollessa Ruotsin puolella♥ // Kuukauden tauon jälkeen oli taas ihana päästä jäälle pyörähtämään.

Mitä teille kuuluu?

2 comments :

  1. Toi ruusu on kyl ihan täydellinen!! *_*

    ReplyDelete
  2. Samaa mieltä! Kukkia on aina ihana saada:)

    ReplyDelete